Aktiivisena sosiaalisen median käyttäjänä törmään aika ajoin mielenkiintoisiin keskusteluihin. Tähänkin kirjoitukseen vahvasti linkissä oleva ’somepostaus’ väitti valmisohjelmistojen olevan haastavia integroitavia.
Jäin pohtimaan kyseistä väittämää, peilaten jälleen omiin kokemuksiini.
Taustatiedoksi mainittakoon, että olen työskennellyt 15 vuoden ajan asiakaspalveluympäristöjen toimittamisen parissa. Aina hankkeisiin on liittynyt jonkinlainen kehittäminen. Voisin todeta päässeeni mukaan varsin mielenkiintoiseen aikakauteen sekä poikkeuksellisen laajaan skaalaan toimituksissa.
Ennen nykyistä tehtävääni toimin asiantuntijatiimin vetäjänä. Osana päivittäistä työtä oli nimenomaan vastuu erilaisista sovelluskehityshankkeista. Hieman samaa rataa kuin tälläkin hetkellä – työkalut ja ympäristöt vain ovat vaihtuneet.
Standardisoidumpi ympäristö – Avoimet rajapinnat.
Verratessani vuosikymmenen takaista maailmaa tähän hetkeen, on todettava että valmisohjelmistojen kohdalla monikin asia on nykyisin paremmin.
Muistan miten istuimme eräänkin asiakkaan tele-tiloissa liittäen kulunvalvontapalvelimen COM-portilta tulevaa dataa TCP/IP-muotoon ja välittäen eteenpäin LAN-verkon yli toiselle palvelimelle. Siinä sitä olisi monelle nykykoodarillekin ihmettelyn aihetta.
Tänään maailma on toisin, pelataan enemmän tai vähemmän vakioidusti Internet-verkon päällä.
Rajapinnat ovat standardisoituneet, ollen samalla lisäksi paremmin dokumentoidut. Tämä ei tietenkään kosketa poikkeuksetta kaikkia sovellusten toimittajia maailmassa. On siis suotavaa edelleen varmistaa jo hankintavaiheessa ohjelmiston kyvykkyys tarpeiden mukaiselle kehitykselle.
Markkinapaikkojen valmisappit tekevät sen, mitä lupaavat (ainakin hetken).
Jokainen sovellustoimittaja käyttää omaa appi-kirjastoaan markkinointiin.
Kysyttäessä liitettävyyttä vaikkapa jonkin tietyn valmistajan CRM-ohjelmistoon, luvataan sen onnistuvan valmiilla appeilla. Kovin usein totuus on kuitenkin muuta. Appi tekee kyllä juuri sen, mitä luvataan mutta ei paljoa muuta.
Jatkokehitys ja päivitykset (tietoturva, yms.) saattavat myös jäädä muun kehityksen jalkoihin.
Toivon suhtautumaan varauksella ohjelmistovalmistajien valmis-appeihin sekä peilaamaan aidosti omia tarpeita näiden suhteen.
Integraatio palveluna (iPaaS) on osa nykyaikaista, kestävää kehitystä.
Kaikilla organisaatioilla on käytössään vino pino erilaisia sovelluksia, kuten esimerkiksi sähköposti, CRM, tiketöinti, ERP,… skaala on valtava. Näiden välisten liitoksien määrä saattaa nousta lukuihin tietämättömiin, korjausvelan noustessa samassa suhteessa.
Sovellusten rajapinnat päivittyvät, kuten liiketoiminnan tarpeetkin. Näitä tekijöitä silmällä pitäen on kehitetty integraatio-platformeja, jotka itse jaan kahteen kastiin.
1. Bulkki-integraatioplatat (mm. Zapier)
2. Service-integraatioplatformit (mm. oneio).
Ykköskohdan platformit hoitavat jobinsa hyvin mutta tietyin reunaehdoin. Helppouden sekä nopeuden vastapainona on jäykkyys skaalata nälän kasvaessa.
Jälkimmäiset, hieman tehokkaampaan kaliiberiin suunnatut Service-integraatioratkaisut palveluna toimittavat tätä virkaa sulavammin.
Integraatioalustan tehtävänä on yhdistää ohjelmistot keskustelemaan keskenään connectoreiden avulla. Palvelun luonteeseen kuuluu sovellusten integraatioiden ylläpito ja toiminnallisuuksien kehittäminen.
Asiakkaan tehtäväksi jää se kaikista vaativin osuus, vaatimusten määrittelyt.
Kevyenä loppukaneettina todettakoon, että on kyseessä sitten mikä tahansa ohjelmisto, ei se toimimattomuuden syy löydy kovinkaan usein ykkösistä tai nollista. Kone tekee sen, mitä käsketään. Suurimmat haasteet kohdataan ihmisten tekemisessä – alkaen aina puutteellisista vaatimuksista.