Minusta

Kuka on Kim Hiekkanen? 

Kim tunnetaan omnikanavaisen asiakaspalvelun erikoisasiantuntijana, jonka missiona on luoda merkityksellisempiä kohtaamisia ihmisten ja organisaatioiden välille. 

Kim on alunperin kotoisin Vaasasta. Isä oli merimies, joka tartutti nuoreen Kim Hiekkaseen kansainvälisen asenteen, mutta kielsi ryhtymästä seiloriksi. Oli siis keksittävä jokin muu tapa singota itsensä maailmalle. Äiti toimi palveluneuvojana pysäköinninvalvonnassa ja oli siis todellinen asiakaspalvelun raskassarjalainen. Sellainen Kimistäkin tuli isona, mutta hieman eri tavalla.

Vuoden 2007 loppupuolella tradenomiopintojaan päättelevä Kim haki silloiselle Vaasan Läänin Puhelimelle vaihdejärjestelmien projektipäällikköksi ja sai työn. 

Sitten piti vain oppia mikä on vaihde ja miten järjestelmät toimivat. Perehtymisen myötä Kim innostui puhelinvaihteista sekä call centereistä niin paljon, että asiakaspalveluteknologiasta tuli hänelle enemmän kuin pelkkä työ. Siitä tuli elämäntyö

Asiakaspalvelujärjestelmät veivät maailmalle

Ennen pitkää asiakaspalvelujärjestelmät veivät Kimin Helsinkiin ja maailmallekin. Tehtiin pieniä, suuria ja valtavia järjestelmiä. Työskenneltiin Suomessa ja ulkomailla. Maapallon pyöreys tuli tutuksi vaikka ei seiloriksi ryhdyttykään. “Connecting people” oli vahvasti läsnä. 

Yrittäjä vuodesta 2015

Lopulta oli aika perustaa oma yritys. Vuosi oli tarkalleen ottaen 2015. Se oli samanaikaisesti paras ja huonoin hetki aloittaa. Moni asia muuttui ja jokunen karikkokin tuli koettua heti alussa. 

Lusikat menivät jakoon, kämppä lähti alta ja sitten tuli taloustaantuma. Jollakin tavalla firma pysyi kuitenkin pystyssä. Kaikkea kokeiltiin, mutta menestyksen tuulet eivät millään tahtoneet tarttua purjeeseen. Oli tyyntä, mutta minkä edellä? Mitä seuraavaksi?

Menestyjä vuodesta 2018

Kun Kimillä oli yrittäjän taivalta takanaan 2 vuotta, kohtasi hän erään henkilön, joka kysyi Kimiltä tärkeän kysymyksen: 

  • Mikä tekee sinut onnelliseksi? 

Kimin oli vaikea vastata. Elämä oli ollut sellaista soutamista jo jonkun aikaa, että ei ollut ehtinyt edes miettiä. Kysymys jäi kaivelemaan mieltä. Kävellessään rantaan, vastaus pälkähti kirkkaana Kimin päähän: 

  • Menestyminen.  

Se oli asia mikä piti hänet nälkäisenä. Kim listasi mielessään kaikki ne asiat, jotka haittasivat menestymistä. Nyt piti päästä eroon turhasta kitkasta. Leväperäisyyden oli loputtava.

Kim laittoi elämäntavat uusiksi. Ensiksi putosi kyydistä alkoholi ja tupakka. Sitten lisääntyi liikunnan määrä, jonka johdosta putosi myös paino. Aivot alkoivat toimia aivan uudella vaihteella. Mieli kirkastui ja asioita alkoi tapahtua. 

Pian firma sai uutta tuulta purjeisiin tai ehkä laiva vain lipui soljuvammin eteenpäin. Yksityiselämässäkin tapahtui kummia käänteitä. Kim uskalsi ladata Tinderin, tavata ihmisiä, rakastua ja palkata työvoimaa yritykseensä. Menestymisen käsitekin on muuttunut hieman, nyt se on Kimille myös sitä, että hän voi jakaa menestystä muillekin.

Merkityksellisyys kaikessa. Se on se juttu. Myös arjessa. 

Työssä 

Työssään Kim tunnetaan särmänä, luotettavana ja pragmaattisena asiakaspalveluteknologian asiantuntijana. Hän johtaa Novellus nimistä yritystä, joka auttaa yrityksiä luomaan merkityksellisempiä asiakassuhteita, mahdollistamalla saumattoman vuorovaikutuksen yrityksen ja asiakkaan välillä. 

Asiakkaat ovat ensisijaisesti kasvuyrityksiä ja pääasiallisena asiakaspalveluteknologiana toimivat Freshworksin SaaS-pohjaiset tuotteet, kuten Freshdesk. Freshworks on yli miljardin dollarin arvoinen yksityisesti omistettu yritys (eli ns. yksisarvinen), jota on rahoittanut esimerkiksi Googlen rahoitusyhtiö CapitalG.

Kim Hiekkasen ja Novelluksen ansioksi voidaankin paljolti laskea se, että Freshdesk on tällä hetkellä niinkin tunnettu työkalu suomalaisessa asiakaspalvelukentässä. Juuri Novellus on ollut aktiivinen toimija Freshdeskin suomen valloituksessa ja nyttemmin se on jo vakiinnuttanut paikkansa muiden asiakaspalvelujärjestelmien rinnalla.

Työn ulkopuolella

Yksityiselämässään Kim nauttii perhe-elämästä, saariston rauhasta, veneilystä, merestä ja eläinten seurasta. Yksityisyydestään hän on tarkka. 

Tärkein hänen elämäänsä määrittävä arvo on rehellisyys itseä ja muita kohtaan. 

Luo Kimiin merkityksellinen kontakti

Kim on aktiivinen mm. Linkedin-palvelussa. Voit myös lähettää sähköpostia osoitteeseen: kim@novellus.fi